Angola: Historia
Angola 1939 - 1976
Kun II maailmansota päättyi Portugalin Salazarin diktatuurihallitus ei luopunut Angolasta - se julistettiin 1951 Portugalin merentakaiseksi provinssiksi.
Angolan oma raha angolar poistettiin käytöstä ja tilalle tuli Portugalin escudo. Afrikkalaisten oikeudellinen syrjintä poistettiin muodollisesti 1956. Vuonna 1971 Portugalin hallitus myönsi maalle erittäin rajoitetun itsehallinnon.
Kun lähes kaikki afrikkalaiset siirtomaat itsenäistyivät 1960-luvulla, alkoi v. 1961 Holden Roberton johdolla sissisota portugalilaisia siirtomaavaltiaita vastaan. Lähtölaukauksena voidaan pitää verisesti kukistettu Luandan kansannousua 4.2.1961. Sitä seurasi vielä verisemmin kukistettu kansannousu maan pohjoisosassa.
Roberto perusti v. 1962 nykyisessä Kongon Dem. tasavallassa pakolaishallituksen ja saman vuonna muodostettiin FLNA (Frente Nacionale de Libertaçäo de Angola). Neljä vuotta myöhemmin syntyi FLNA:sta Jonas Savimbin johdolla irtautunut UNITA (Uniäo Nacional para a Independência Total de Angola). V. 1956 muodostetun MPLA:n (Movimento Popular de Libertacão de Angola) perustajiin kuului mm. kielletty kommunistipuolue; sen johtajana toimi Agostinho Neto.
Lähes 500 vuotta kestäneen siirtomaavallan jälkeen Portugali oli valmis myöntämään Angolalle itsenäisyyden. Jo ennen Angolan itsenäistymistä (11.11.1975) itsenäisyystaistelu muuttui kesällä 1975 kilpailevien liikkeiden väliseksi kansalaissodaksi, johon myös vieraat valtiot sekaantuivat; FNLA oli länsimielisin ja hyvissä väleissä silloisen Zairen diktaattorin Sese Sekon kanssa, MPLA oli marxilainen ja itäblokin tukema, UNITA oli alunperin maolainen. Myös liikkeiden kannatusalueet vaihtelivat: UNITA sai kannatusta lähinnä ovimbundujen, FNLA bakongojen ja MPLA kimbundujen keskuudessa.
Luandaa hallussaan pitänyt sosialististen maiden tukema MPLA julisti Angolan kansantasavallan perustetuksi ja presidentiksi tuli Agostinho Neto. Samana päivänä julistivat useiden länsivaltioiden ja mm. Kiinan tukemat FNLA ja UNITA Angolan demokraattiseksi tasavallaksi. Tämän lisäksi maan eteläosassa oli eteläafrikkalaisia joukkoja.
Silloisen Neuvostoliiton ja Kuuban joukkojen tukemana MPLA tunkeutui nopeasti pohjoiseen ja etelään sekä miehitti Cabindan. Tuhannet joutuivat pakenemaan; lähes kaikki portugalilaiset poistuivat maasta ja monet angolalaiset pakenivat Zaireen, Sambiaan ja varsinkin Namibiaan.
Sotilaallisen voiton jälkeen Afrikan maiden yhtenäisyysjärjestö OAU tunnusti helmikuussa 1976 MPLA:n Angolan ainoaksi lailliseksi hallitukseksi. UNITA ja FNLA kiellettiin, mutta ne jatkoivat taisteluaan maanalaisina. Vuonna 1976 MPLA muutettiin poliittiseksi puolueeksi ja se julisti päämääräkseen marxilais-leniniläisen periaatteiden mukaisen kansademokratian rakentamisen.
Maan korkeimmat päättävät elimet olivat kansalliskokous ja vallankumousneuvosto. Angolan ensimmäisenä presidenttinä toimi aina kuolemaansa (11.09.1979) saakka Agosthinho Neto.
Tilanteen rauhoituttua maahan jäivät mm. 20 000 kuubalaista sotilasta ja noin 6000 poliittista ja taloudellista asiantuntijaa. Angolan oman armeijan vahvuus oli noin 30 000 sotilasta.
1. Maantiede ja Löytöretket, I.K.Inha, WSOY 1912
2. U.S. Department of State, http://www.state.gov/r/pa/ei/bgn/
3. World History at KMLA, http://www.zum.de/whkmla/index.html
4. Republic of Angola Embassy In the UK, http://www.angola.org.uk/index.html
5. A History of Africa, J.D.Fage, Routledge, 2002
6. Africa, A Biography of the Continent, John Reader, Peguin Books, 1998
7. Afrikan kulttuurien juuret, A Hurskainen & A Siiriäinen, SKS, 1995