|
Eristyneelle Madagaskarin
saarelle on kehittynyt omaperäinen puoliapinalajisto. Sitä milloin ja
miten eläinten esi-isät ovat saarelle joutuneet ei tarkalleen tiedetä.
Oletetaan kuitenkin, että se tapahtui aikana, jolloin saari oli nykyistä
lähempänä SAfrikan mannerta. Saarella ei ollut, eikä sinne ole tullut
myöskään myöjemmin muita kädellisiä, joten puolipinat saattoivat
vapaasti vallata niitäkin ekolokeroita, joita mantereella ovat
kehittyneempien apinoiden hallussa. Muualla kuin Madagaskarilla ei ole
päivällä liikkuvia puoliapinoita.
Saaren puoliapinoista on
kehittynyt elintavoiltaan hyvin monimuotoinen ryhmä, ja ne ovat
levittäytyneet koko saaren alueelle - myös keskiylängölle, joka muinoin
oli metsän peittämä.
Tätä saaren
puoliapinoidenryhmää kutsutaan makimaisiksi puoliapinoiksi ja siihen
kuuluvat, makit, pikkumakit, indrit ja sormieläimet. |

Kissamaki
Lähde:Copyright mongabay
2005 used with permission from
Rhett Butler
|

Indri
Lähde:Copyright mongabay
2005 used with permission from
Rhett Butler |
Madagaskarin puoliapinoiden
väheneminen alkoi noin 2000 vuotta sitten, jolloin ihmiset saapuivat
saarelle. Siitä lähtien eläinten elinympäristöt ovat vähentyneet,
eläimiä on metsästetty ja ihmisten tuomat kotieläimet ovat kaventaneet
niiden elintilaa niin, että puoliapinat ovat joutuneet tappiolle.
Viimeisen 2000 vuoden aikana on lukuisia lajeja kuollut sukupuuttoon ja
valtaosa muista lajeista on uhattuna.
Madagaskarilla on nyt useita
luonnonsuojelualueita, joissa mm. makit voivat elää rauhassa.

Hiirimaki
Lähde:Copyright mongabay
2005 used with permission from
Rhett Butler
|