www.afrikkanet.fi

Mali: Historia 700 - 1600
Lähde:  U.S. Department of State

   
     

Toiseksi suurin Sahelin alueen kuningaskunnista oli Mali. Saheli on savannialue Saharan eteläpuolella, josta tuli 750 luvun jälkeen kulttuurinen ja poliittinen keskus. Siellä oli elinvoimaisia kaupunkeja ja kuningaskuntia, koska alue oli strategisesti tärkeä Pohjois-Afrikkaan suuntautuvan kaupan vuoksi.

Ensimmäinen suuri Sahelin kuningaskunnista oli Ghana. Se kuitenkin jakautui useaan osaa, kun almoravidit ja berberit tulivat pohjoisesta islamilaistamaan alueen. Almoravidien ei onnistunut perustaa alueelle islamilaista valtiota. Heidän vaikutuksestaan kuitenkin monet johtavat perheet kääntyivät islamilaisuuteen.

Yksi näistä johtavista suvuista - Keita-suku - muodostui Ghanan kuningaskunnan jatkajaksi. Tämä uusi valtio oli Mali. Malin kuningaskunta keskittyi kauppaan itään ja pohjoiseen päin. Kannattavinta oli kultakauppa. Mali sijaitsi paljon etelämpänä kuin Ghana ( älä sekoita nyk. Ghanaan); malilaiset asuivat hedelmällisellä maanviljelysalueella. Mali sijaitsi Niger joen rannalla, kun taas muinainen Ghana oli lännempänä. Mali ei ollut oikeastaan todellinen mahtivaltio, vaan pikemminkin erilaisten vaikutteiden elinympäristö. Mali valvoi kolmea erillistä aluetta: Senegalin aluetta, jossa ihmiset puhuivat Niger-Kongo kieliä, keskeisiä Mande valtioita, jotka soninket ja mandiket olivat valloittaneet sekä Gaon aluetta, jonka puolestaan oli valloittanut songhayta puhuva kansa.

Malin perusti Afrikan historian legendaarisin henkilö - Sundiata. Sundiata, joka hallitsi Malia 1230 - 1255, valtasi alueita, joilta kultaa kaupattiin. Hän kehitti myös valtakuntansa pellavan viljelyä ja sen edelleen jalostamista.

Mahtavimmillaan Mali oli kuningas Mansa Musan (1312 - 1337) aikana. Silloin Malin vaikutus ulottui mm. seuraaviin kaupunkivaltoihin: Timbuktu, Gao ja Djenne. Mansa Musa oli  hurskas muslimi, joka rakennutti mahtavia moskeijoja. Hän teki myös kuuluisan ja historiassa paljon kuvatun pyhiinvaellusmatkan Mekkaan.

Mansa Musan aikana Timbuktusta tuli ei ainoastaan Afrikan vaan myös muun maailman tärkeä kulttuurikeskus. Siellä oli varsin laaja kirjasto ja madrasas ( islamilainen yliopisto). Timbuktusta tuli runoilijoiden, oppineiden ja taiteilijoiden keskus.

Mansa Musan kuoleman jälkeen Malin valta heikkeni. Vuonna 1430 tuareg-berbrit valtasivat Malin alueet mukaan lukien Timbuktun ja Mossi kuningaskunnat etelässä sekä Gaon kuningaskunnan.

Vuonna 1591 marokkolaiset saapuivat alueelle ja tekivät lopun mahtivaltioista.
 

   
    Jorma Sarsama 2007, www.afrikkanet.fi