www.afrikkanet.fi

Mauritania: Historia 2005
Lähde:   useat kansainväliset uutistoimistot

   
     

Mauritaniassa 400.000 ihmistä tarvitsee välitöntä ruoka-apua

Aikaisemmat kuivuuskaudet ja viime vuoden kulkusirkkojen aiheuttamien tuhojen vuoksi maassa arviolta 400.000 ihmistä tarvitsee välitöntä ruoka-apua raportoi tammikuussa 2005 WFP. Raportin mukaan 60% väestöstä, joka elää maata viljellen ja/tai karjaa hoitaen, ei ole tänä vuonna tarpeeksi ruokaa elääkseen. WFP:n mukaan vuosina 2005 - 07 tarvitaan kaikkiaan $30.8 miljoonaa hätäapuun, jotta nälkäkuolemilta vältytään.


Palkkoja korotettiin ja öljyboomia odotetaan

Maan hallitus on nostanut palkkoja seuraavasti:

1. Tammikuussa 2005 minimipalkka nostettiin 8.000 ouguiya:sta 21.000 ouguiya:aan/kuukausi ( noin 25 eurosta 65 euroon/kuukausi). Tämä oli ensimmäinen suurempi palkkojen korjaus sitten vuoden 1970.

2. Hallituksen 26 ministerin palkkoja korotettiin maaliskuussa. Korotuksen tarkoituksena on korruption ja omiin taskuihin menevien varojen poistaminen. Ministerien palkat nousivat 633% eli 150.000 ouguiya:sta ( noin 480 eroa) 950.000 ouguiya:aan (noin 2.800 euroa)/kuukaudessa.  Presidentti antaa samalla ministereille vapautta vastata oman sektorinsa budjetista ja näin vastuuta lisää ministereille. Tänä vuonna neljä ministeriötä on tulosvastuussa ja ensi vuonna loput ministeriöt liittyvät joukkoon.

Mauritanian Keskuspankki ennustaa, että maa voi viedä öljyä vuonna 2007 250.000 bbl/päivä. Jos barrelin hinta on noin $50 maa tulee saamaan yli $4 miljardia/vuosi. Tämä olisi suureen tarpeeseen kuivuudesta ja kulkusirkoista kärsivälle maalle. Maailman Pankin arvion mukaan valtaosa kansalaisista elää yhdellä eurolla/päivä.
 

Mauritania uusi öljyvaltio ?

Australialainen Woodside, englantilainen Premier Oil ja Maritanaan Roc Oli julkistivat 22.06.2005 ilmoituksen, että Mauritanian rannikolta on löydetty uusia öljyesiintymiä. Kolmesta tutkimusporauksesta voidaan aloittaa kaupalliset poraukset jo heinäkuussa 2005.
Tuotanto arviot ovat kuitenkin edelleen samat kuin vuoden 2004 ennusteissa eli vuoden 2006 alussa maa tuottaisi arviolta 75.000 bbbl/päivä öljyä.


Sotilasjuntta kaappasi vallan 3.08.2005

Mauritanian armeija kaappasi vallan ja syrjäytti matkalla olleen presidentin Maaoya Sid'Ahmed Tayan. Presidentti osallistui Saudi-Arabian kuninkaan Fahdin hautajaisiin.

Vihreisiin baretteihin sonnustautuneet Tayan vartijat olivat 3.08.2005 vallanneet valtion television ja radion sekä armeijan päämajan. Pääkaupungissa ammuskeltiin ja kaupungin lentokenttä oli suljettu.
"Sotavoimat ja turvallisuusjoukot ovat yksimielisesti päättäneet lopettaa syrjäytetyn hallinnon totalitääriset otteet, joiden takia kansamme on kärsinyt niin paljon useiden vuosien aikana", juntta kertoi television ja radion välityksellä.

Presidentti Tayan matkusti heti kaappauksen kuultuaan Nigeriin eikä suostunut kommentoimaan asiaan. Tayan puolue PRDS vaati kaikkia poliittisia tahoja vastustamaan kaappausta, mutta sadat ihmiset riensivät pääkaupungin kaduille juhlimaan vallankaappausta.

Oppositio uskoo, että kaappauksen takana on presidentin vartioston johtaja, eversti Mohamed Ould Abdel-Aziz.

Syynä kaappaukseen saattaa olla se, että Taya on tukahduttanut rajuin ottein opposition ja ryhtynyt tukemaan Yhdysvaltoja ja Israelia, mikä on suututtanut Mauritaniassa enemmistönä olevat arabit.

Maan johtoon astui sotilasneuvoston puhemies Ely Mohamed Vall.

   
         
    Jorma Sarsama 2007, www.afrikkanet.fi