Mauritania - maa, joka on kärsinyt poliittisista muutoksista - on uusin Afrikan öljyntuottajamaa. Maan hallitus väittää, että siitä ei tule Afrikan uusin todiste öljyn tuomasta kurjuudesta.
Helmikuun 17. päivänä aloitetaan öljynpumppaukset Chingettin öljykentällä, joka sijaitsee Atlantin valtameressä vain 70 km maan pääkaupungista. Laskelmien mukaan öljyä tuotetaan 75.000 barrelia/päivä ja öljyä riittää seuraavaksi 10-vuodeksi. Arvion on antanut öljyprojektin operaattori Australian Woodside -yhtiö.

"Terve ja järkevä luonnonvarojen hallinto on kansallinen vastuukysymys", sanoi Mauritanian siirtymäkauden sotilasjuntan johtaja Ely Ould Mohamed Vall ja kohdisti sanat koko kansalle. "Se koskee ehdottomasti kaikkia kansalasia".

Mutta läpi koko Afrikan öljy on aiheuttanut konflikteja, korruptiota, ympäristövahinkoja ja syvenevää köyhyyttä. Useat tämän köyhtyvän autiomaan kansalaiset näkevät, että heidän käy juuri näin.

"Tämä uusi luonnonvara seuraa samaa polkua kuin on käynyt raudan, kalateollisuuden ja kullan kohdalla", kirjoittaa La Calame lehti. Kalateollisuus, joka on yksi maan tärkeimmistä teollisuuden aloista on suurelta osin eurooppalaisten käsissä ja vain harvat pääsevät nauttimaan sen tuloksista.
 

Monet tarkkailijat epäilevät, että uusi tuleva öljyvarallisuus saattaa heikentää juntan intoa siirtyä takaisin siviilihallintoon.
Olly Owen, Afrikka-analyytikko Global Insight ryhmästä, sanoi, että on mielenkiintoista seurata MCJD -sotilasjuntan lupausta uusista vaaleista. Junttahan on luvannut järjestää niin parlamentti- kuin presidentinvaalit maaliskuussa 2007.

Öljyasiantuntijat toteavat, että Chinguettin öljyporaukset ovat vasta alussa ja tulevina vuosina sieltä saatetaan tuottaa peräti 200.000 barrelia/päivä öljyä.
Skeptiset mauritanialaiset näkevät nämä tulevaisuuden kuvat vain uusien pahojen aikojen enteenä. "Me emme ole saaneet hyötyä kalasta - olemme saaneet vain sen hajun. Öljy tuo tullessaan vain pahempaa - pahemman hajun."

 

Uusi sopimus Senegalin ja Mauritanian välillä määrittää kuinka karjaa voidaan liikuttaa maasta toiseen.Karjan liikkuvuus aikaansai sodan 1989 maiden välille. Sodassa kuoli molemmin puolin rajaa satoja ihmisiä ja kymmeniä tuhansia joutui pakenemaan asuinsijoiltaan.

Joka vuosi ennen sateita - touko- kesäkuussa - ainakin miljoona nautaa siirretään rajan yli Senegaliin ja Maliin. Karjankasvattajat joutuvat etsimään karjansa kanssa vettä ja laidunmaita.

Uusi sopimus, joka allekirjoitettiin Noukachottissa 25.04.2006, antaa karjankasvattajille luvan ylittää valtioiden väliset rajat. Siirtyminen maasta toiseen tulee tapahtua piäväsaikaan ja tiettyjen paikkojen kautta.
 

Sadetta odotellessa köyhät yrittävät selvitä hengissä
Lähde: IRInnews.org, www.irinnews.org

© Nicholas Reader/IRIN Nainen palaamassa takaisin päivittäiseltä 15 km pituiselta vedenhakumatkaltaan 50- C-asteen lämmössä	KEIDI, 20.07.2006 (IRIN) - Vesi on yhtä arvokasta kuin kulta Mauritanian polttavan kuumissa kylissä. Naisten tehtävänä on tehdä päivittäin ainakin 15 km matka vesipumpuille. He kantavat veden päänsä päällä tai jotkut onnelliset voivat käyttää kantojuhtana aaseja. Vuosittainen kolmen kuukauden sadekausi - heinäkuusta lokakuuhun - antaa lepotauon tuohon kovaan vedenhakuun ja lyhyen kauden kasvattaa viljakasveja koko seuraavan vuoden tarpeiksi. Mutta sateet koko  Sahelin alueella ovat heikentyneet romahdusmaisesti, joten todelliset kasvukaudet ovat enemmän ihme kuin todellisuus. Mauritaniassa, jossa 2/3-osaa maan kolmesta miljoonasta ihmisestä elää pienviljelijöinä ja kasvattean vuohia ja lampaita, satee7 ovat jääneet väliin vuosina 2003 ja 2004. Viljelijät ovat jääneet riippuvaisiksi hätäavusta. Viime vuonna saatiin sateita, mutta sitten suuret heinäsirkkaparvet tuhosivat koko sadon kaikkialla Länsi-Afrikassa.
Vuoden 2006 heinäkuun ensimmäisten sateiden jälkeen  kansainväliset avustustyöntekijät määrittivät nopeasti tilanteen, ettei hätäapua kenties enää tarvitakkaan Mauritaniassa. Jos sateita saadaan tarpeeksi ja tarpeeksi pitkään, voidaan ruokareservit täyttää ja lihottaa karja. Mutta jopa pienikin poikkeama sadekauden pituudessa tai sateen määrässä saattaa ajaa Mauritanian takaisin hädän partaalle.
Sateen jälkeen Mauritania ei koskaan saa runsaita sateita. Kansalla onkin rituaaleja ja tapoja, joiden avulla yritetään suojella ja varjella pitkiä sadekausia. Pahempaa rikosta ei ole kuin tuhlata tai tärvellä edes vesitippaa. Milloinkaan aikaisemmin ei ole arvokkaasta vedestä ollut tällaista puutetta kuin viime vuosikymmeninä. Eräillä alueilla, jossa veden pinta yleensä laskee vain muutaman senttimetrin, on nyt vedenpinta  laskenut jopa 60 metriä. Jotta veden pinta nousisi normaaliin korkeuteen, se vaatii ainakin neljä kuukautta sadekauden päätteeksi. Hissey Attout (62 v.), pienen 160 asukkaan päällikkö 100 km Gorgolin alueen pääkaupungista tiettömällä autiomaalla, odottaa parempia aikoja. "Ennen meillä kasvoi durra ja kameleita oli kaikkialla", hän kertoo viitaten kivikkoiselle ja tyhjälle tasangolle. "Me kaikki olemme viljelijöitä. Meillä oli tarpeeksi ruokaa jokaiselle ja suuret karjalaumat. Hyvinä vuosina me saatoimme myydä 1.600 kiloa durraa. Meillä oli varaa ostaa teetä, kalaa ja lihaa markkinoilta ja jopa varastoida sitä". Elämästä on tullut taistelua olemassaolosta monille kyläläisille.
Kun sateita ei saada, Attout ja kylän muut miehet lähtevät autiomaahan etsimään karjalle laitumia tai keräämään polttopuuta, jota myymällä he pystyvät ostamaan ruokaa perheelleen. Todellisuudessa World Food Program:lta saatujen avustusten - öljy ja vehnä - avulla kyläläiset ovat pysyneet hengissä, sanoo Attout.