|
Lobi-Wala kansa asuu Mustan
Voltan alueella, joka kuuluu kolmelle valtiolle: Burkina Faso, Ghana ja
Norsuluurannikko. He ovat oikeastaan kaksi eri kanssa: Lobit (saanut
nimensä kielensä mukaan) ja Wala ( saanut nimensä asuinalueen mukaan).
Koska sekä Lobeilla että Waloilla on lähes yhtäläiset kulttuurit,
asuinpaikka ja kieli, monet tutkijat pitävät heitä yhtenä kansana.
Kuinka Lobit elävät ?
Lobit ovat
maanviljelijöitä ja joutuvat jatkuvasti etsimään uusia viljelymaita
itselleen. Viljelykasveina heillä on
durra,
hirssi,
maissi,
jamssi,
kurpitsa, pavut, pippuri ja riisi. Viljelytuotteita varsinkin
durraolutta he myyvät paikallisilla markkinoilla. Monilla perheillä on
myös karjaa: nautoja, lampaita, vuohia ja kanoja.
Miehet hoitavat peltotyöt
tosin naiset auttavat kylvössä ja sadonkorjuussa. Naiset osaltaan
viljelevät omia vihannesmaitaan, keräävät polttopuut, noutavat veden ja
tekevät kotityöt. Talon rakentamiseen osallistuvat molemmat.
Lobi kylät käsittävät
laajalle alueelle rakennetut taloryhmät. Osa perheiden pelloista
sijaitsee kaukanakin taloista.
Lapset ovat äidin
huostassa ja heitä kannetaan rintakantamuksena, kunnes he oppivat
kävelemään. Tyttöjen tehtävänä on auttaa äitiä ja pojat puolestaan
työskentelevät isän johdolla. Muista alueen kansoista poiketen myös
tytöt voivat osallistua isän johdolla pelto- ja karjanhoitotöihin.
Lobit järjestävät juhlia:
sadonkorjuun, syntymän, kuoleman ja avioliiton kunniaksi.
Mihin lobit uskovat ?
Lobit palvovat omia
jumaliaan ja esi-isien henkiä. Walat puolestaan ovat kääntyneet
islamilaisuuteen.
Raamattu lobirin kielellä
- pieni näyte kielestä
- klikkaa otsaketta
|