|
Keski-Afrikassa ja siellä
Keski-Voltan alueella asuu senufo-kansan ryhmiä. Tämä alue sijaitsee
Norsunluurannikolla, Malissa ja Burkina Fasossa. Senufot ovat
jakautuneet kolmeen ryhmään - pohjoiseen, keskiseen ja eteläiseen ja
jokaisella on omat murteensa. Kokonaisuutena senufo-kansa puhuu yli 30
murretta. Pohjoinen
senufo-kansa on sekoitus Odienne ja Fourou alueen muuttajista, jotka
ovat seka-avioliittojen kautta sekoittuneet Kenedougoun alueen kansojen
kanssa. Keskinen senufo-kansa on sekoitus Samogho, Lobi, Turka, Toussain
ja Bobo-Dyula heimoja. 1600-luvulla dyula kauppiaat asettuivat asumaan
eteläisen Senufo-kansan keskuuteen. He ottivat ylivallan alueella.
Alueilla oli ja on islami valtauskontona, mutta senufojen keskuudessa
vain eliitti ja heimopäälliköt ovat muslimeja.
Kuinka senufot elävät
?
Suurin osa senufoista saa
toimentulonsa maanviljelyksestä. He ovat varsin taitavia
maanviljelijöitä. Viljelykasveina ovat riisi,
jamssi,
maapähkinä ja
hirssi. Miehen tärkein päämäärä on tulla sambaliksi eli
mestarilliseksi maanviljelijäksi. Sambalia kunnioitetaan koko hänen
elämänsä aikana.
Yksi tärkeimmistä
asioista senufo-yhteisössä on käsite "yhteenkuuluvuus". Senufot
käsittävät, että jokainen kuuluu yhteen ja samaan ryhmään ja että
kaikkien ajatukset ovat samansuuntaisia. Käsite "yksilöllisyys" on tulee
esille vain rajallisesti; joten ihminen ei koskaan ole yksin. Tästä
johtuen ihminen on aina osa ns. laajennettua perhettä, kylän jäsen,
vanhempi tai nuorempi veli jne. Jokainen ruokailee ryhmänä ja nauttii
yhteisestä ateriasta. Peltoja viljellään yhdessä, elintarvikkeet
varastoidaan yhteisesti ja jokainen perhe auttaa osaltaan koko kylää.
Senufo on aina tietoinen paikastaan yhteisössä ja yhteisön kuulumisesta
ryhmään. Ryhmän etu asetetaan aina yksilöllisen edun edelle.
Toinen tärkeä ilmiö
Senufo- yhteisössä on "miesten salainen seura", joka tunnetaan nimellä
poro. Poro valmistaa miehiä yhteisön johtotehtäviin. Se kouluttaa
miehiä saavuttamaan viisauden, vastuuntunnon ja valmiuden ottaa vastaan
valta. Tämä valmistautuminen alkaa jo lapsuudesta, joka huipentuu
lapsuuden kuolemanrituaaliin, jossa poikalapsesta tulee mies. Kun mies
täyttää 30 vuotta perehdyttäminen päättyy ja mies on aikuinen. Näin
hänestä tulee yksi vanhimmista ja hän on päättämässä yhteistä asioista.
Poro-pyhätöt sijaitsevat kylän ulkopuolella olevan metsikön sisällä.
Tällaiset pyhät metsiköt toimivat kouluina, kokouspaikkoina ja jumalien
palvonta paikkoina.
Toisen maailman sodan
jälkeen Senufojen asuinalueet ovat urbanisoituneet ja tulleet
kaupallisiksi. Tänään nuoret hakeutuvat kaupunkeihin ansioiden perässä.
Muuttoliikkeet vähentävät isien mahdollisuutta valvoa lasten tekemisiä.
Samoin senufo-yhteisön yhteenkuuluvuus on alkanut heiketä.
Mihin senufot uskovat
?
Suurin osa senufoista on
perinteisten uskontojen harjoittajia. Arviolta1/4-osa on muslimeja.
Muuttoliikkeet kaupunkeihin kuitenkin lisäävät islamin osuutta.
|