Taustaa konflikteille

Sisällissotaan oli useita syitä:
1. Presidentti Félix Houphouët-Boignyn yli 30 vuotta kestäneen hallituskauden päättyminen merkitsi kansakunnalle painiskelua demokraattiseen järjestelmään ensimmäisen kerran maan historiassa. Houphouët-Boigny oli ollut presidenttinä 33 vuotta maan itsenäisyydestä alkaen. Maan poliittinen elämä oli kytkeytynyt tiiviisti hänen myyttiinsä, karismaansa ja hänen kykyynsä niin poliittisen kuin talouselämän johtamisessa. Maa joutui nyt ensimmäisen kerran ilman Houphouët-Boignyn mukana oloa vapaisiin presidentinvaaleihin vuonna 1994.

2. Suuri määrä Norsunluurannikon muunmaalaisia ja niitä norsunluurannikkolaisia, joilla oli vierasmaalaiset juuret, tekivät äänestysoikeudestaan suuren kysymyksen. Maan väestöstä 26% oli ulkomaiset juuret (käytännössä köyhästä Burkina Fasosta). Monet näistä kansalaisista  olivat jo toisen polven norsunluurannikkolaisia ja osalla juuret liittyivät Mandinka-kansaa - kansaan, joka asui pohjoisosissa, jotka myöhemmin liitettiin Norsunluurannikkoon. Nämä etniset jännitteet oli tukahdutettu Houphouët-Boignyn aikana, mutta pulpahtivat nyt pintaan hänen väistyessään maan johdosta. Määritelmä norsunluurannikkolainen , jonka toi esille Henri Konan Bédié, tarkoittaa kaikkia niitä kansalaisia, jotka asuvat Norsunluurannikolla. Nationalistit ja muukalaisvihaajat ottivat tämän määritelmän käyttöönsä ja he väittivät, että se tarkoittaa vain maan kaakkoisosassa asuvia kansalaisia - lähinnä Abidjassa.

3. Syntyperältään muunmaalaisiin - lähinnä Burkina Fasosta - kohdistuva syrjintä aikaansai suuret pakolaisvirrat naapurimaihin.

4. Kolmannen maailman ja teollisuusmaiden välisen kaupan laskusuhdanne heijastui välittömästi niin kulttuurisiin kuin poliittisiin kysymyksiin.

5. Kaupunkien suuri työttömyys ajoi väkeä takaisin maaseudulle, josta he aikoinaan olivat lähteneet.

Jännityksen lisääntyminen

Väkivaltaisuudet kohdistuivat aluksi maassa asuviin afrikkalaisiin muunmaalaisiin. Todellisuudessa Norsunluurannikon hyvinvointi oli vetänyt puoleensa monia länsi-afrikkalaisia, joita vuonna 1998 oli 26% maan väestöstä. Näistä 56% oli burkina fasolaisia.

Konfliktin katalysaattori

Katalysaattori konfliktille oli maan hallituksen nopeasti antama laki ennen vuoden 2000 presidentinvaaleja. Laki sanoi, että presidentinvaaleissa ehdokkaiden molempien vanhempien tuli olla syntynyt Norsunluurannikolla. Näin saatiin poissuljettua mm. pohjoisen ehdokas Alassane Ouattara. Ouattara edusti pohjoisen islamilaista valtaväestöä, joka oli köyhää ja työskenteli kahvi- ja kaakaoplantaaseilla. Työväen juuret olivat pääasiallisesti Malissa ja Burkina Fasossa.

Sisällissota

Pohjoinen kapinoi 19.09.200: väki nousi kapinaan ja otti maan pohjoisen osan valvontaansa. Heidän tärkein vaatimus oli, että heidät oli hyväksyttävä norsunluurannikkolaisiksi, saatava äänestää ja saatava edustanansa Abidjaniin.
Syyskuun 19. päivän yöllä kapinalliset sieppasivat santarmin ja murhasivat entisen presidentti Guén ja 15 henkilöä hänen kotonaan.
Alassane Ouattara haki turvapaikan Ranskan lähetystöstä. Mitä todella tuona yönä tapahtui on hämärän peitossa.

Abidjanin tapahtumat kuitenkin osoittivat, että kyseessä ei olisi (heimojen) etnisten ryhmien väliset kysymykset, vaan siirtymäkauden (yksinvallasta demokratiaan) kriisit kohti demokratiaa. Tähän liittyy nimenomaan kysymys, siitä, ketkä ovat maan kansalaisia.

Tahot, jotka kytkeytyvät konflikteihin:

1. Hallituksen viralliset joukot - Nationala Army (FANCI) - muodostettu ja varustettu pääasiallisesti vuodesta 2003
2. Yong Patriots  - nationalistinen ryhmä, joka oli presidentti Laurent Gbagbon puolella
3. Palkkasotilaat, jotka oli värvännyt presidentti Laurent Gbagbo:
    - todennäköisesti valkovenäläisiä
    - entisiä Liberian taistelijoita, joihin kuului alle 17 - vuotiaita nuoria "Lima militia"
4. New Forces (Forces Nouvelles, FN), entisiä pohjoisen kapainallisia, jotka pitivät vallassa 60% maasta.
5. Ranskan joukot, jotka yhdessä YK:n Uniconin kanssa muodostivat ydinrungon (UNOCI), 3000 miestä helmikuu 2003 ja 4600 2004
6. CEDEAO/YK:n alaiset sotilaat - White helmets (valkoiset kypärät)

Kapinalliset olivat alusta lähtien hyvin aseistetut - todennäköisesti Burkina Fason tuella. Eräiden lähteiden mukaan Ranska olisi varustanut kapinallisia; kuitenkin kapinalliset väittivät, että Ranska olisi varustanut hallituksen joukkoja. Kapinan olivat suunnitelleet Burkina Fasossa olleet kenraali Guéï:lle uskolliset Norsunluurannikon sotilaat. Kapinallisten johtaja Guillaume Soro, Patriotic Movement of Côte d'Ivoire (MPCI) puolueen johtaja, tuli ammattiyhdistysliikkeestä, joka puolestaan oli lähellä Gbagbon FPI:tä. Hän oli myös RDR:n ehdokkaana vuoden 2000 presidentinvaaleissa.

Kapinalliset siirtyivät pian kohti maan eteläosaa. Tällöin Ranska puuttui asiaan. Syyskuun 22. päivänä 2002 se turvasi omien että muiden länsimaiden kansalaisten evakuoinnista.

Lokakuun 17. päivänä 2002 tulitauko allekirjoitettiin ja neuvottelut alkoivat. Kuitenkin jo 28. päivänä lokakuuta kaksi uutta kapinallisliikettä - Movement of Ivory Coast of the Great West (MPIGO) ja Movement for Justice and Peace (MJP) - ottivat hallintaansa kaksi kaupunkia - Man ja Danané - maan länsiosassa. Neuvotteluja jatkettiin Ranskan johdolla.

Syyskuu 2002

Kapinalliset ottivat valtaansa maan pohjoisosan ja liikehtivät kohti Abidjania tarkoituksena vallata se. Presidentti Gbagbo piti armeijan karkureiden, joita tuettiin Burkina Fasosta käsin, tarkoituksena horjuttaa maassa lisää epävakautta. Puolustuksen tulkinnassa oli periaatteellisia eroja: Pariisi toivoi osapuolten välisiä sovitteluja, kun taas maan hallitus suositteli sotilaallisia lannistamista.
Pariisi lähetti 2500 sotilasta rauhanvyöhykkeelle ja vaati apua YK:lta.

Kléber (Marcoussis) sopimus

Kiistan osapuolet allekirjoittivat Linas- Marcoussissa Kléberin sopimuksen - LMA -  ( lue Kleberin sopimus) 26.01.2003. Presidentti Gbagbo säilytti asemansa, vastapuolia kehotettiin sovintoon hallituksen kanssa. CEDEAO:n ja Ranskan sotilaat siirtyivät taistelulinjojen väliin turvaamaan tulitauon. Poliittiset puolueet sopivat yhteisestä työskentelystä tavoitteena:
1. kansallisuuden määrittäminen
2. kansalaisten vaalikelpoisuuden määrittäminen
3. maanomistusoikeuden määrittävän lain kirjoittaminen.
Monet tarkkailijat ovat pitäneet juuri maanomistusoikeuslain puuttumista tärkeimpänä syynä kaikkiin konflikteihin.

Helmikuun 4. päivänä 2003 Abidjanissa järjestettiin Ranskan vastaisia mielenosoituksia, joita tuki Laurent Gbagbo.

Sisällissota julistettiin päättyneeksi 04.07.2003. Sopimuksen allekirjoittivat maan hallitus ja New Forces. Samana päivänä Ibrahim Coulibaly (FPI) yritti vallankaappausta Ranskasta käsin, mutta Ranskan salainen palvelu esti sen.

Maaliskuussa 2003 PDCI pidättäytyi osallistumasta hallitukseen. Syynä olivat erimielisyydet FPI:n kanssa (presidentin puolue) nimityksistä maan hallintoon ja julkisiin virkoihin.

Maaliskuun 25. päivänä järjestettiin rauhanmarssi protestina Marcoussis-sopimusta vastaan. Mielenosoitukset estettiin 18.03.2003 annetulla asetuksella: rauhanmarssi hajotettiin armeijan voimin. Hallituksen mukaan tuolloin kuoli 37 ihmistä ja Henri Konan Bédiénin PDCI-puolueen mukaan 300 - 500 ihmistä. Tämä oli myös syynä siihen, että useat oppositiopuolueet vetäytyivät hallituksesta. YK:n raportin mukaan kahakoissa kuoli ainakin 120 ihmistä joukossa korkeita hallituksen virkamiehiä.

Heinäkuun 4. päivänä 2003 hallitus ja New Forces:n sotilaat allekirjoittivat "Sota on ohi" julistuksen. Julistuksessa tunnustettiin presidentti Gbagbon asema ja luvattiin työskennellä LMA:n sopimuksen toteuttamisen puolesta.

Vuosi 2004 toi tullessaan vakavia haasteita Lina-Marcoussis sopimuksen toteuttamiseksi. Väkivaltaisuuksia puhkesi ja poliittinen umpikuja keväällä ja kesällä johti sitten keskusteluihin Ghanssa - Accra III keskusteluihin. Acra III sopimus allekirjoitettiin 30.07.2004 ja siinä vakuutettiin uudestaan LMA:N päämäärät tarkoin päivämäärin sekä ohjelman kriteerit. Valitettavasti vain toteutumispäivämäärät - syyskuun loppuun mennessä tehdyt lakimuutokset ja 15.10.2004 kapinallisten aseista riisuutuminen - eivät koskaan tulleet puolueiden käsittelyyn. Tämä poliittinen ja sotilaallinen lukkiutuma puhkesi sitten 04.10.2004

Taistelujen jatkuminen

Sovittua muutosaikataulua ei noudatettu. Sopimuksen käsittelyn esti FPI maan parlamentissa. Presidentinvaalien vaalikelpoisuutta ei voitu käsitellä, koska Laurent Gbagbo vaati itselleen oikeutta valita maalle pääministeri vastoin Acran sopimusta. Poliittinen umpikuja johti siihen, että aseistariisuntaa, jonka piti alkaa sen jälkeen kun perustuslakimuutokset oli tehty, ei saatu aikaan lokakuussa.
Lehdistöä kohtaan hyökkäiltiin jatkuvasti: pohjoisessa niitä suljettiin ja kaksi tuhottiin. Opposition radioasema suljettiin.

YK:n joukot avasivat tulen kapinallisten väkivaltaisia hyökkäyksiä kohti lokakuun 11. päivänä 2004. Kapinalliset - New Vorces (FN) kieltäytyi 13.10.2004 luovuttamasta aseita, joita se oli ostanut maan armeijalta (FANCI). He sieppasivat lisäksi kaksi aselastissa ollutta kuorma-auto, jotka olivat matkalla demarkaatiolinjalle

Lokakuun 4. päivänä 2004 uudet FANCI:n lentokoneet - miehistönä valkovenäläisiä palkkasotilaita - aloittivat Boukén pommittamisen. Lokakuun 6. päivänä - ilmeisesti vahingossa - FANC:n pommikoneet surmasivat Bouakéssa yhden ranskalaisen sotilaan, amerikkalaisen avustustyöntekijän ja haavoitti 39. Ranskan ilmavoimat tuhosivat 15 min hyökkäyksen jälkeen Sukhoi-pommikoneet Yamoussaokrossa. Jacques Chirac antoi lisäksi käskyn tuhota myös viisi helikopteria. Tunti hyökkäyksen jälkeen Ranskan joukot ottivat Abidjanin lentokentän hallintaansa. Samanaikaisesti Young Patriot otti valtion median haltuunsa ja ryösteli ranskan kansalaisia. Raiskaukset, kidutukset ja murhat lisääntyivät. Useita satoja länsimaalaisia pakeni talojensa katoille, josta Ranskan armeijan helikopterit pelastivat heidät. Ranska lähetti 600 sotilasta lisää Gabonista ja Ranskasta maahan. Ulkomaalaiset siviilit pääsivät poistumaan maasta Abidjanin lentokentältä Ranskan ja Espanjan koneilla.

Viimeisimmät tapahtumat

Lokakuun ensimmäisellä viikolla olivat kaikki länsimaalaiset lähteneet maasta. Lokakuun 13. päivänä parlamentin puhemies Coulibaly (FPI) ilmoitti, että maan hallitus ei ota vastuuta 6.10. pommituksista ja että asia tulee käsitellä kansainvälisessä oikeudessa.

Etelä-Afrikan presidentti Thabo Mbeki järjesti Pretoriassa 3. - 6.04.2005 tapaamisen kaikille Norsunluurannikon johtajille. Tapaamisessa sovittiin, että kaikki väkivaltaisuudet lopetetaan välittömästi ja lopullisesti. (lue: Pretorian sopimus) Kapinallisjoukot aloittivat vetäytymisensä 21.04.2005

Presidentinvaalit oli tarkoitus pitää 30.10.2005, mutta YK:n pääsihteeri Kofi Annanin ilmoituksella ne siirrettiin. Lokakuun 11. päivänä 2005 Norsunluurannikon pääoppositiopuolueiden allianssi hyväksyi Afrikan Unionin (AU) esityksen: presidentti Laurent Gbabgo pysyy virassaan 12 kuukautta yli virkakautensa. Tänä aikana järjestetään uudet presidentinvaalit.

Lähde: Wikipedia, http://en.wikipedia.org/wiki/Civil_war_in_C%C3%B4te_d%27Ivoire
Teksti: Tämä artikkeli on lisensoitu GNU Free Documentation Licensen mukaisesti, eli voit kopioida ja muokata sitä vapaasti niin kauan kuin koko työ, mukaan lukien lisäykset, julkaistaan yksinomaan GNU Free Documentation Licensen mukaisesti lisensoituna. Lisenssin yksityiskohdat ovat nähtävissä osoitteessa http://www.gnu.org/copyleft/fdl.html.