Kahvi ja kaakao ovat perinteiset vientituotteet, mutta puuvillan viljely kasvoi nopeasti 1990-luvulla. Vuonna 1999  päästiin 173.000 kuutiotonnin tuotantoon  Huolimatta riittämättömistä sateista eräillä alueilla on Togon hallitus saavuttanut toimenpiteillään sen, että maa on omavarainen viljan, maniokin, jamssin, durran, hirssin ja maapähkinän suhteen. Pienet ja keskisuuret tilat tuottavat suurimman osan sadosta; keskimääräinen tilakoko on kolme hehtaaria.

Kauppa on toiseksi tärkein elinkeino maanviljelyksen jälkeen ja pääkaupunki Lomé on kaupan keskus. Sen satama on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Sen kautta viedään tarvikkeita sisämaan valtioihin: Maliin, Burkina Fasoon ja Nigeriin. Togo on myös tärkeä edelleen-viejä. Togo vie edelleen naapurivaltioihin mm. alkoholia, tupakkaa, parfyymejä sekä käytettyjä autoja. Viime vuosien poliittinen epävakaus on kuitenkin syönyt Togon asemaa kaupan keskuksena.

Teollisuuden puolella fosfaatti on Togon tärkein tuote. Togo on laskenut, että sillä on arviolta 60 milöjoonan kuutiometrin fosfaattivarat. Huippuvuonna 1997  Togo tuotti 2.7 miljoonaa kuutiotonnia ja tuotanto laski niin, että vuonna 2002 tuotanto oli vain 1.1 miljoonaa kuutiotonnia. Tuotannon laskuun oli syynä varojen ja uusien investointien puute.
Togolla on lisäksi melkoiset kalkkikivi- ja marmorivarat.

Togo on yksi niistä 16 jäsenestä, jotka muodostavat Länsi-Sfrikan maiden taloudellisen yhteisön (ECOWAS). Togo on myös jäsenenä Länsi-Afrikan talous- ja rahaunionissa (UEMOA). Näistä seitsemän maata käyttää rahayksikkönään CFA-frangia. Togo toimi pitkään alueellisena pankkikeskuksena, mutta on menettänyt aseman maan poliittisen epävakauden ja 1990-luvun alun talousromahduksen vuoksi. Historiallisesti Ranska on ollut Togon tärkein kauppakumppani, vaikka muut EU-maat ovat tärkeitä Togon taloudelle.