|
Prikaatinkenraali
(eläkkeellä) Teodoro Obiang Nguema Mbasosgo syntyi 5.06.1942
Acoacanissa Esanquin klaaniin. Hän on ollut Päiväntasaajan
Guinean presidentti vuodesta 1979 Obiang loi uransa armeijan
palveluksessa.
Obiang toimi useissa
tehtävissä: Biokon kuvernöörinä, pahamaineisen Black Beach
vankilan johtajana ja kansallisen kaartin johtajana. Hän syöksi
vallasta setänsä väkivaltaisella kaappauksella 3.08.1979.
Kaappausta avustivat Marokon kuninkaan Hassan II:n
palkkasotilaat.
Obiang julisti, että
hänen hallituksensa tulee aloittamaan uudet tuulet poiketan
setänsä harjoittamasta johtamisesta. Hän peri maan, jolle oli
annettu tyhjiä lupauksia. Maan väestö oli vähentynyt
kolmanneksella vuoden 1968 väkimäärästä. Arviolta miljoona
asukasta oli paennut joko Espanjaan tai naapurimaihin.
Monet kotimaiset
sekä ulkomaiset tarkkailijat pitävät Obiangin hallintoa yhtenä
maailman korruptuneimpana hallintona. Päiväntasaajan Guinea on
yhden puolueen - Obiangin oman puolueen Democratic Party of
Equatorial Guinea (PDGE) - valtio. Parlamentin 100 jäsenestä
vain kaksi on jostain muusta kuin PDGE-puolueesta.
Maan opposition
edustajista noin 90% elää maanpaossa, 550 aktivistia istuu
vankilassa ja useita on teloitettu vuoden 1979 jälkeen. Obiang
on uudelleen valittu maan presdentiksi 1996 ja 2002. Molemmat
vaalit ovat kansainvälisten tarkkailijoiden mukaan olleet
vilpilliset.
Vuonna 2003 valtion
radioasema julisti, että presidentti on jumala, jolla on
säännöllinen yhteys kaikkivaltiaaseen. ja että hän voi tapattaa
kenet tahanssa joutumatta siitä vastuuseen.
Maaliskuussa 2004
Obiang ilmoitti, että maailmalla on suunnitelmia hänen
valta-asemansa kaatamiseksi. Näiden vastavoimien takana on hänen
mukaansa USA, Englanti ja Espanja. Hän väitti, että läntiset
hallitukset halauavat maan presidentiksi Severo Moto Nsán.
Obiang on kärsinyt
pitkään eturauhassyövästä ja muista sairauksista. Kerrotaan,
että hän painaa vain 50 kg. Sairauksista johtuen maan eliitti
käy nyt valtataistelua tulevasta presidentin vapautuvasta
virasta. Obiang itse haluaisi työnsä jatkajaksi omaa poikaansa
Theodorin Nguema Obiangia.
Länhde: Wikipedia,
http://en.wikipedia.org/wiki/Teodoro_Obiang_Nguema_Mbasogo
Teksti ja kuva: Tämä artikkeli on lisensoitu GNU Free
Documentation Licensen mukaisesti, eli voit kopioida ja muokata
sitä vapaasti niin kauan kuin koko työ, mukaan lukien lisäykset,
julkaistaan yksinomaan GNU Free Documentation Licensen
mukaisesti lisensoituna. Lisenssin yksityiskohdat ovat
nähtävissä osoitteessa
http://www.gnu.org/copyleft/fdl.html. |