Munuaispuu (Anacardium occidentale) on alun alkujaan Koillis-Brasiliasta, missä sillä on portugalilainen nimi Caju (hedelmä) tai Cajueiro (puu). Sittemmin kasvi on levinnyt kautta trooppisen alueen.

Munuaispuu kasvaa luonnonvaraisena Etelä-Amerikan pohjoisosissa, ja viljelyynoton otaksutaan tapahtuneen Brasiliassa. Tupi-intiaanien kielellä sen nimi on acaju, mistä on peräisin portugalin caju. Portugalilaiset oppivat sen käytön intiaaneilta ja veivät mukanaan aluksi Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan, mistä se on myöhemmin levinnyt Afrikkaan ja muualle tropiikkiin.

Erikoisinta munuaispuussa on se, että hedelmäperä muuttuu pähkinän kypsyessä meheväksi, jolloin se on kuin hedelmä "cashew-omena" ja toimii eläinten houkuttimena. Sen paino on jopa kymmenkertainen pähkinään verrattuna, ja se on erittäin C-vitamiinipitoinen (jopa 250 mg/100g). Sitä käytetään alkuperämaissa suosittuna hedelmänä, siinä kiinni oleva pähkinä taas yleensä menee kauppatavaraksi. Pähkinän kuori on kova, pahanmakuinen, jopa myrkyllinen, joten pähkinä ei kelpaa syötäväksi ennen kuin kuori on tarkoin poistettu.

Käyttö

Munuaispuun "omenaa" syödään tuoreeltaan ja/tai siitä valmistetaan mehua. Mehusta tehdään myös paikallisia alkoholijuomia. Hedelmä sisältää paljon tanniinia ja se on helposti pilaantuvaa. Tästä syystä monissa maissa itse hedelmä heitetään pois, kun pähkinä on kerätty talteen.

Cashew-pähkinää käytetään yleisesti esim. aasialaisessa keittiössä. Siitä valmistetaan myös cashew-voita - samankaltaista kuin maapähkinävoi. Pähkinästä tehdään  "suolapaloja" - eli ne ensin paahdetaan ja sitten suolataan - kts. kuva alla.

Cashew-pähkinässä on öljyä keskimäärin 42%, proteiinia 17% ja hiilidydraatteja 30%.